lauantai 1. huhtikuuta 2017

Tutustumista vanhainkotiehin ja kehitysvammaisten laitokseen

Päiväkodissa työslentelyn lisäksi olen päässyt tutustumaan vanhainkoteihin Znojmossa. Lähdimme koulun autolla (kuvassa) Lucien ja hänen opettajansa Marcelan kanssa tutustumaan kolmeen vanhainkotiin ja kävimme myös yhdessä kehitysvammaisten laitoksessa. Matka oli mukava kokemus kaikkinensa, mutta myös koska matkaa tehtiin pitkin viihtyisiä pieniä ja mutkaisia maaseututeitä.



Vanhainkodit voivat olla kunnan tai säätiön omistamia tai yksityisiä, näin olen ymmärtänyt. Enimmäiseksi kävimme aivan Znojmon laitamilla sijaitsevassa vanhainkodissa. Se muodostuu vanhasta osasta ja uudemmasta tilavammasta osasta. Täällä asukkaiden toimintakyky vaihteli vuodepotilaasta hyvinkin itsenäisesti toimivaan asukkaaseen. Kuvassa amme, jota käytetään potilaiden/asukkaiden rentouttamiseen mm. lihasjäykkyyden eli spastisuuden helpottamiseksi ja lieventämiseksi.    


Toinen kohteemme oli kauempana, mutta todella sinne saakka kannatti matkustaa. Paikka oli uskomattoman kaunis ja rakennus oli kuin palatsi. Todennäköisesti toiminut aiemmin palatsina joskus kauan sitten. Tämä on siis aivan upea miljöö viettää vanhuuden päiviä. Rakennuksessa oli tehty remonttia jo puolitoista vuotta ja omistajan mukaan remontti kestää vielä pari vuotta. Omistaja pahoitteli, että vierailumme sattui ajankohtaan, jolloin kaikki ei ole valmista, ja tilaratkaisut eivät ole kovin käytännölliset. Mutta silti myös sisätiloiltaan rakennus oli upea korkeine ja tilavine huoneineen. Rakennuksessa oli useita parvekkeita, jotka olivat asukkaiden ja heidän läheisten käytössä vierailujen aikana. Netistä löytämieni tietojen mukaan rakennus on 1700-luvulta. Domov pro seniory Jevisovice


Kolmas kohteemme oli korkeatasoinen melko uusi vanhainkoti, jossa on huoneistoja hyväkuntoisille asukkaille, jotka kykenevät asumaan ja elämään lähes itsenäisesti. Heille voi palveluun sisältyä vain esim. lääkehoito. Lisäksi täällä on vuodepaikkoja muistisairaille  tai muuten toimintakyvyltään apua tarvitseville vanhuksille. Domov pro seniory v Sanove
Kaikissa näissä vanhainkodeissa on paikallisia lähihoitajaopiskelijoita työssäoppimassa.



Vanhainkotien lisäksi pääsin tutustumaan kehitysvammaisten laitokseen Zamek Brezany
Alunperin tämä palatsina toiminut rakennus on sotien jälkeen ollut kehitysvammaisten hoitokotina. Tuohon aikaan nunnia koulutettiin hoitamaan kehitysvammaisia juuri tässä laitoksessa. Myöhemmin vain koulutetut hoitajat hoitavat kehitysvammaisia täällä. Rakennus on iso ja kahdessa kerroksessa. Kerroksissa on osastoja, joissa asuu noin kahdeksan asukasta kussakin. Asukkaat harjoittelevat kodin askareita hoitajien avustuksella mm. pyykinpesua ja -käsittelyä. Mielestäni paikka oli hyvin laitosmainen verrattuna Kajaanin kodinomaisiin asumisyksiköihin ja ryhmäkoteihin. Laitos sijaitsi syrjässä, aika kaukana Znojmosta, maaseudulla rauhallisessa ympäristössä. Asukkailla on mahdollisuus monenlaisiin toimintakykyä ylläpitäviin ja parantaviin toimintoihin mm. eläinten hoitamista, puutarhatöitä, käsitöitä, keramiikkatöitä, puutöitä jne.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti